Jaksot 7 & 8 - Loppu lähenee!
Loppu lähenee ja enää kaksi jaksoa jäljellä! Allekirjoittanut on edelleen mukana pelissä ja Aminin pudottua nyt ainoa kilpailija, joka ei ole (vielä) päässyt kokemaan areenan ja kaksintaistelun tunnelmaa. Tämä oli itselleni iso yllätys, vaikka arvailin, että minulla saattaa olla ihan hyvät mahdollisuudet pärjätä tässä formaatissa. Rakastan eläimiä, olen tottunut olemaan poissa kotoota pitkiä aikoja, ryhmässä toimiminen ja oleminen ei ole ongelma, en stressaa pienestä ja niin edelleen... Tiedostin myös, että en ehkä ole ensimmäisenä haastettavien listalla, joten jos lähden areenalle, niin se tapahtuu aika varmasti nimeämisen kautta. Ensimmäistä kertaa tuli muuten vahva fiilis, että nyt mennään areenalle, kun Amin oli seitsemännessä jaksossa torppari. Siihen asti oli ollut aika luottavainen fiilis koko ajan, vaikka kukaan ei ole koskaan turvassa. Niin kuin monet ovat Farmilla todenneet, niin sen kyllä arvasi milloin oli oma nahka uhattuna. Torppari tai nimetty yleensä alkoi välttelemään kontaktia niiden kanssa, jotka olivat nimettyjen tai haastettavien listalla. Ajattelin, että Amin voisi näpäyttää minua siitä, että nimesin hänen aisaparin Juhan kaksintaisteluun. Minun edukseni on varmasti koitunut se, että en ole missään erityisen huono tai erityisen hyvä. Osaan oikeastaan tehdä kaikkea tasaisen varmasti. Tämän takia en ole ollut Farmilla haitaksi tai taakka, mutta en myöskään ole ollut se suurin uhka muille.
Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan lähtenyt Farmille voitonkiilto ja 30.000e silmissä, vaan lähdin sinne irtautumaan arjesta ja miettimään omaan tulevaisuuttani. En tietenkään voi puhua toisten puolesta, mutta oman kokemukseni ja kuulemani perusteella sanoisin, että noin puolet kilpailijoista olivat siellä kokemuksen takia ja puolet voittopotin takia. Tosin myönnettäköön, että nyt näin loppua kohden minuakin on voittaminen alkanut kiinnostamaan huomattavasti enemmän. Urheilija on urheilija, vaikka kuinka yrittäisi pitää sitä kilpailuhimoa aisoissa ja ottaa ohjelman "loman kannalta", niin sieltä se kilpailuvietti vaan puskee ulos.
Kevään Espoon kotikisojen jälkeen en ollut yhtään varma, että haluanko enää jatkaa jääkiekon pelaamista. Kisojen jälkeen päätin, että lopetan tavoitteellisen treenaamisen ja pelaamisen ainakin syksyyn asti ja tunnustelen, miltä se elämä ilman treenejä, kilpailua ja mitään tavoitteita tuntuisi. Tämä tauko jatkui aina lokakuun ensimmäiseen viikkoon asti, jolloin päätin, että vielä on bensaa tässä tankissa jäljellä ja pelaaminen saa jatkua ainakin toistaiseksi. Tosin totaalista irtiottoa jääkiekosta en edes kesällä pystynyt ottamaan, koska asun kesät Minneapoliksessa ja valmennan täysipäiväisesti nuoria maalivahteja yksityisessä maalivahtikoulussa. Valmennustunteja jäällä kertyy noin 30 viikossa, plus toimistotyöt ja harjoitusten suunnittelu päälle. Ja koska omia treenejä ei kesällä ollut, niin kohdistin kaiken energiani valmentamiseen. Kaikki jotka ovat valmennushommia tehneet, niin tietävät kuinka paljon se vie energiaa. Itse huomasin elokuussa, että kohta ollaan siinä kuuluisassa burnoutissa, jos en ota lomaa tai löysää tahtia.
Miten Farmi sitten littyy tähän kaikkeen? Ohjelma kuvattiin elo- syyskuun aikana ja se tarjosi minulle mahdollisuuden irtautua arjesta ja elää omassa kuplassa ilman mitään teknologiaa tai kontaktia ulkomaailmaan. Meillä ei saanut olla puhelimia tai mitään muutakaan teknologiaa mukana. Se on muuten ehkä maailman rentouttavin tunne, kun ei tarvitse koko ajan olla räpläämässä puhelinta ja voi elää ihan vaan hetkessä omien ajatuksien kanssa. Vuorovaikutus muiden kanssa on myös paljon aidompaa, koska kaikki ovat oikeasti läsnä tilanteessa. Vaikka tälläisen viihdeohjelman tekeminen ja kuplassa eläminen on omalta osaltaan stressaavaa ja hektistä, niin meillä oli myös paljon vapaa-aikaa. Tämä aika tarjosi minulle mahdollisuuden miettiä tulevaisuutta ilman mitään ulkomaailman häiriötekijöitä. Farmilla oivalsin monta asiaa itsestäni ja elämästä ja vaikka olisin tässä vaiheessa pudonnut kisasta, niin voisin sanoa, että sain sieltä juuri sen mitä lähdin hakemaan. Upean kokemuksen ja monta uutta ystävää!
Seiska jaksossa Pehtoori Terho laittoi ne perinteiset sukupuoliroolit sekaisin. Naiset komennettiin pellolle kun taas miehet ottivat vastuun keittiöstä. Miehet saa muuten ehdottomasti 10+ numeron heidän omenahillosta! Riina ajoi traktoria kuin mestari, mutta minun ja Alinan työosuus oli hyvin pieni. Olen saanut jonkin verran kysymyksiä, että miksi Riina luovutti. En itsekkään ole todellisesta syystä aivan varma, mutta se ei myöskään minulle loppujenlopuksi kuulu. Kameroiden takana tapahtui paljon ja osa asioista ei kuulu julkisuuteen. Jos asianomaiset haluaa näistä joskus kertoa, niin se on heidän asia, ei minun. Seitsemäs jakso oli ensimmäinen jakso, kun minusta tuntui ettei ollut oikein mitään tehtävää ja minusta ei ollut juurikaan hyötyä. Onneksi niitä arjen askareita riitti aina, niin ei ihan tylsyyskuolema iskenyt. Noita meidän arjen askareita ja perustöitä on muuten näytetty aika vähän, niin ajattelin vähän listata mitä kaikkea meidän päivittäisiin "töihin" kuului.
-Ruuanlaitto/keittiö (ylivoimaisesti suurin työ)
-Siivous/Tuvan lakaisu
-Tiskaus
-Tulet patoihin
-Polttopuiden pilkkominen ja haku sisälle
-Veden haku rannasta
-Kalastus
-Eläimet: Hanhet, Hevoset, Lampaat, Kanat
Voisin myös selostaa kuka kilpailija hoiti mitäkin, vai hoitiko mitään, mutta en näe tarvetta siihen. Joka päivä kaikki työt tuli hoidettua. Itse arvostin näitä arjen askareita enemmän kuin Pehtoorin tehtäviä, koska ne olivat meidän hyvinvoinnin kannalta paljon tärkeämpiä. Itse oikeastaan toimin vähän jokapaikan höylänä. Saran ja Riinan pudottua minä ja Alina otimme keittiö haltuun ja leivoimme heti karjalanpiirakoita ja pullaa. Tosin meidän kokkaukset ei vedä vertoja Saran ja Riinan luomuksiin. Miettikää, että Sara ruokki alkuun 12 aikuista ihmistä (joista moni söi monen ihmisen edestä) melkein yksin. Aamupala, lounas ja päivällinen. Ei käynyt kateeksi. Olen totaalinen siivousfriikki, joten lakaisin tuvan lattian 3-4x päivä, koska se roskan määrä joka meistä tuli sisälle oli loputon. Osallistuin myös usein tiskisavottaan, vaikka Jaakko oli meidän todellinen tiskimestari. Minun ja Jarin kalareissut oli aina päivän kohokohta ja kävimme verkoilla kaksi kertaa päivässä. Välillä tähän meni tunti ja välillä kaksi, riippuen säästä ja meidän jutuista. Moni varmaan olettaa, että me puhuttiin näillä reissuilla pelistä. Tottakai spekulointiin asioilla, mutta tämä oli meille se hetki päivästä, kun pääsimme kameroilta pakoon ja saimme vapaasti rupatella niitä näitä elämästä. Välillä ihan vaan istuttiin hiljaa ja nautittiin säästä, eikä puhuttu yhtään mitään. Yleensä tosin Jari hoiti puhumisen ja minä kuuntelin korvat höröllä. Jari on varmasti yksi viisaimmista ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut ja opin häneltä aivan valtavasti urheilusta ja elämästä. Eläimistä hoidin Riinan kanssa kanoja, hevosia ja lampaita. Riinan poistuttua ne jäivät minun vastuulle. Meidän pihakoriste ponit Barbi ja Tomppa nauttivat mun päivittäisistä harjauksista. Lampaiden heinäpedin siivosin melkein päivittäin ja pääsin näiden villapallojen kanssa siihen pisteeseen, että muutamaa sain jopa rapsuttaa kaulasta. Lehmät ja lypsäminen oli Katjan ja Alinan vastuulla, mutta toki hekin auttoivat muiden eläimien kanssa. Katjan poistuttua Alina tuli Ilonan kanssa jo niin hyvin toimeen, että lypsääminen hoitui yksin. Jaakon vastuulla oli putsata lehmien navetta ja täyttää heidän vesiastiat. Hanhet ruokittiin äkkiä ja muuten jätettiin ne kaksi kärttyistä olentoa ihan omaan rauhaan.
Näiden arkiaskareiden lisäksi saatiin myös jokaiseen jaksoon Pehtoorin tehtävät, joihin jaksoissa on keskitytty enemmän kuin arjen askareisiin. Kuten ohjelmaa katsoessa voi päätellä, niin jokaista jaksoa kuvattiin kolme päivää. Ensimmäisenä aamuna Juuso lukee pudonneen kirjeen ja kertoo torpparin. Tämän jälkeen Pehtoori Terho ilmestyy jossain vaiheessa aamupäivää traktorilla Farmin pihalle ja kertoo torpparille tehtävät. Toisena päivänä torppari nimeää yhden kilpailijan kaksintaisteluun ja kolmantena aamuna tämä nimetty kilpailija haastaa jonkun toisen kilpailijan. Tämän jälkeen nämä kaksi kilpailijaa poistuvat Farmilta laavulle valmistautumaan illan kaksintaisteluun. Eli yksi jakso katsojille oli meille kilpailijoille 72 tuntia Farmilla. On siis sanomattakin selvää, että paljon jää katsojalta näkemättä ja kokematta. Monista jaksoista voi myös saada sen kuvan, että me painettiin siellä ihan hulluna hommia. Tämä on toki totta tiettyjen tehtävien kohdalla, mutta niin kuin aikasemmin mainitsin, niin sitä vapaa-aikaa oli myös paljon. Yleensä Pehtoorin antamiin tehtäviin oli varattu kaksi päivää aikaa tehdä ne. Me tietysti innokkaina tehtiin kaikki mahdolliset työt aina yhdessä päivässä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että yksi päivä tehtiin hulluna töitä ja toisena aamuna tehtiin työt loppuun, jos oli tarvetta. Harvoin oli tarvetta rehkiä kahta päivää. Kanalan rakennus, pellon niitto, pihakalusteiden rakennus ja metsäreissu taitavat olla ainoat tehtävät tähän mennessä, joihin oikeasti meni melkein kaksi päivää. Kolmantena päivänä sitten ihan vaan hengailtiin ja hoidettiin arjen askareita, ellet ollut kaksintaistelija. Vapaa-aikaa siis oli aivan varmasti kaikille riittävästi.
Tätä saariretkeä haluan muuten avata katsojille vähän paremmin, koska tää oli oikeasti kova setti ja jaksoa katsoessa näytti, että sehän meni tosta vaan. Tämä oli varmasti kaikista kovin tähän astisista tehtävistä. Henkisesti ja etenkin fyysisesti. Meidän laiturilta oli matkaa soutaa tähän saareen noin kilometri. Meidän veneet eivät olleet mitään uusia lasikuitu veneitä, vaan vanhoja puuveneitä, joista toinen vuosi pohjasta enemmän kuin minä maalilla. Minä ja Jari hoidettiin soutaminen kaikkiin suuntiin. Amin ja Jaakko antoi tämän kunnian meille tietyistä syistä. Päästiin saareen alkuillasta ja hyvin pian alkoi satamaan sieltä esterin pers.....stä. Onneksi saimme puut kaadettua ja laavun pystyyn ennen pahinta sadetta. Aivan meidän laavun vieressä oli maa-ampiaspesä, joka toi matkaan oman jännityksen. Ihme kyllä minä nukuin yön kuin enkeli. Selviytyjien jälkeen yksi laavuyö ei onneksi tuntunut juuri missään. Päivä kaksi oli kuitenkin ihan jotain muuta kuin helppo. Aamupalan jälkeen minä lähdin soutamaan meidän kaikki tavarat rantaan, sillä aikaan kun miehet paloitteli ja siisti kaadetut puut kahden metrin tukeiksi. Pudotin tavarat äkkiä rantaan ja käänsin veneen nokan takaisin kohti saarta. Kun pääsin takaisin saarelle, niin tukit olivat valmiina. Sidottiin tukit ja otettiin niin paljon risuja kyytiin kuin vain mahdollista. Ja sitten taas soudettiin. Meidän (ja etenkin Jarin) veneissä oli niin paljon painoa, että matka takaisin laiturille kesti ikuisuuden. Välillä tuntui, että veneet eivät liiku mihinkään ja epätoivo iski. Kädet ja vatsalihakset olivat itsellä niin hapoilla, että huh huh. Pääsimme kuitenkin perille, tyhjennettiin veneet ja Amin ja Jaakko lähtivät kuskaamaan tukkeja ja risuja Farmille. Minä ja Jari hyppäsimme vielä kerran veneeseen ja soudimme takaisin saareen hakemaan loput risut, jotka eivät mahtuneet ensimmäisellä kerralla kyytiin. Soudin siis tämän matkan aamupäivän aikana kolme kertaa edestakaisin ja sanotaanko näin, että ei ole sen jälkeen ollut soutamista ikävä. Tämän kaiken soutamisen jälkeen vielä kuorittiin kaikki tukit ja leikattiin ne metrin motteihin. Meidän kuorimaveitset olivat taas sieltä jostain 1920-vuosikymmeneltä, joten kädet ja keho alkoi olemaan siinä pisteessä, että ei ole mitään tuntoa. Saatiin hommat kuitenkin pakettiin juuri ennen kuin Pehtoori tuli paikalle. Jaksoa katsoessa tuli sellainen fiilis, että olipa ihanaa tehdä kaikki tämä työ sitä varten, että katsoja näkee siitä työstä sen viisi minuuttia. Tosin tämä on sitä viihdettä. Näytetään vain harvat ja valitut palat. Onneksi ei seuraavana päivä tarvinnut mennä areenalle! Amin on ihan huippu ja omaa poikkeuksellisen työmoraalin, mutta olin iloinen, että Alina palasi takaisin Farmille.
Enää kaksi jaksoa jäljellä ja jännitys tiivistyy! Julkaisen muuten vielä myöhemmin tällä viikolla instagramissa tulleet kysymykset erilliseen postaukseen. Tästä tekstistä tuli sen verran pitkä ja kysymyksiä tuli sen verran paljon, että parempi tehdä siitä erillinen postaus. Tämä teksti tosin vastaa jo osaan kysymyksistä aika hyvin. -NR
Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan lähtenyt Farmille voitonkiilto ja 30.000e silmissä, vaan lähdin sinne irtautumaan arjesta ja miettimään omaan tulevaisuuttani. En tietenkään voi puhua toisten puolesta, mutta oman kokemukseni ja kuulemani perusteella sanoisin, että noin puolet kilpailijoista olivat siellä kokemuksen takia ja puolet voittopotin takia. Tosin myönnettäköön, että nyt näin loppua kohden minuakin on voittaminen alkanut kiinnostamaan huomattavasti enemmän. Urheilija on urheilija, vaikka kuinka yrittäisi pitää sitä kilpailuhimoa aisoissa ja ottaa ohjelman "loman kannalta", niin sieltä se kilpailuvietti vaan puskee ulos.
Kevään Espoon kotikisojen jälkeen en ollut yhtään varma, että haluanko enää jatkaa jääkiekon pelaamista. Kisojen jälkeen päätin, että lopetan tavoitteellisen treenaamisen ja pelaamisen ainakin syksyyn asti ja tunnustelen, miltä se elämä ilman treenejä, kilpailua ja mitään tavoitteita tuntuisi. Tämä tauko jatkui aina lokakuun ensimmäiseen viikkoon asti, jolloin päätin, että vielä on bensaa tässä tankissa jäljellä ja pelaaminen saa jatkua ainakin toistaiseksi. Tosin totaalista irtiottoa jääkiekosta en edes kesällä pystynyt ottamaan, koska asun kesät Minneapoliksessa ja valmennan täysipäiväisesti nuoria maalivahteja yksityisessä maalivahtikoulussa. Valmennustunteja jäällä kertyy noin 30 viikossa, plus toimistotyöt ja harjoitusten suunnittelu päälle. Ja koska omia treenejä ei kesällä ollut, niin kohdistin kaiken energiani valmentamiseen. Kaikki jotka ovat valmennushommia tehneet, niin tietävät kuinka paljon se vie energiaa. Itse huomasin elokuussa, että kohta ollaan siinä kuuluisassa burnoutissa, jos en ota lomaa tai löysää tahtia.
Miten Farmi sitten littyy tähän kaikkeen? Ohjelma kuvattiin elo- syyskuun aikana ja se tarjosi minulle mahdollisuuden irtautua arjesta ja elää omassa kuplassa ilman mitään teknologiaa tai kontaktia ulkomaailmaan. Meillä ei saanut olla puhelimia tai mitään muutakaan teknologiaa mukana. Se on muuten ehkä maailman rentouttavin tunne, kun ei tarvitse koko ajan olla räpläämässä puhelinta ja voi elää ihan vaan hetkessä omien ajatuksien kanssa. Vuorovaikutus muiden kanssa on myös paljon aidompaa, koska kaikki ovat oikeasti läsnä tilanteessa. Vaikka tälläisen viihdeohjelman tekeminen ja kuplassa eläminen on omalta osaltaan stressaavaa ja hektistä, niin meillä oli myös paljon vapaa-aikaa. Tämä aika tarjosi minulle mahdollisuuden miettiä tulevaisuutta ilman mitään ulkomaailman häiriötekijöitä. Farmilla oivalsin monta asiaa itsestäni ja elämästä ja vaikka olisin tässä vaiheessa pudonnut kisasta, niin voisin sanoa, että sain sieltä juuri sen mitä lähdin hakemaan. Upean kokemuksen ja monta uutta ystävää!
Seiska jaksossa Pehtoori Terho laittoi ne perinteiset sukupuoliroolit sekaisin. Naiset komennettiin pellolle kun taas miehet ottivat vastuun keittiöstä. Miehet saa muuten ehdottomasti 10+ numeron heidän omenahillosta! Riina ajoi traktoria kuin mestari, mutta minun ja Alinan työosuus oli hyvin pieni. Olen saanut jonkin verran kysymyksiä, että miksi Riina luovutti. En itsekkään ole todellisesta syystä aivan varma, mutta se ei myöskään minulle loppujenlopuksi kuulu. Kameroiden takana tapahtui paljon ja osa asioista ei kuulu julkisuuteen. Jos asianomaiset haluaa näistä joskus kertoa, niin se on heidän asia, ei minun. Seitsemäs jakso oli ensimmäinen jakso, kun minusta tuntui ettei ollut oikein mitään tehtävää ja minusta ei ollut juurikaan hyötyä. Onneksi niitä arjen askareita riitti aina, niin ei ihan tylsyyskuolema iskenyt. Noita meidän arjen askareita ja perustöitä on muuten näytetty aika vähän, niin ajattelin vähän listata mitä kaikkea meidän päivittäisiin "töihin" kuului.
-Ruuanlaitto/keittiö (ylivoimaisesti suurin työ)
-Siivous/Tuvan lakaisu
-Tiskaus
-Tulet patoihin
-Polttopuiden pilkkominen ja haku sisälle
-Veden haku rannasta
-Kalastus
-Eläimet: Hanhet, Hevoset, Lampaat, Kanat
Voisin myös selostaa kuka kilpailija hoiti mitäkin, vai hoitiko mitään, mutta en näe tarvetta siihen. Joka päivä kaikki työt tuli hoidettua. Itse arvostin näitä arjen askareita enemmän kuin Pehtoorin tehtäviä, koska ne olivat meidän hyvinvoinnin kannalta paljon tärkeämpiä. Itse oikeastaan toimin vähän jokapaikan höylänä. Saran ja Riinan pudottua minä ja Alina otimme keittiö haltuun ja leivoimme heti karjalanpiirakoita ja pullaa. Tosin meidän kokkaukset ei vedä vertoja Saran ja Riinan luomuksiin. Miettikää, että Sara ruokki alkuun 12 aikuista ihmistä (joista moni söi monen ihmisen edestä) melkein yksin. Aamupala, lounas ja päivällinen. Ei käynyt kateeksi. Olen totaalinen siivousfriikki, joten lakaisin tuvan lattian 3-4x päivä, koska se roskan määrä joka meistä tuli sisälle oli loputon. Osallistuin myös usein tiskisavottaan, vaikka Jaakko oli meidän todellinen tiskimestari. Minun ja Jarin kalareissut oli aina päivän kohokohta ja kävimme verkoilla kaksi kertaa päivässä. Välillä tähän meni tunti ja välillä kaksi, riippuen säästä ja meidän jutuista. Moni varmaan olettaa, että me puhuttiin näillä reissuilla pelistä. Tottakai spekulointiin asioilla, mutta tämä oli meille se hetki päivästä, kun pääsimme kameroilta pakoon ja saimme vapaasti rupatella niitä näitä elämästä. Välillä ihan vaan istuttiin hiljaa ja nautittiin säästä, eikä puhuttu yhtään mitään. Yleensä tosin Jari hoiti puhumisen ja minä kuuntelin korvat höröllä. Jari on varmasti yksi viisaimmista ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut ja opin häneltä aivan valtavasti urheilusta ja elämästä. Eläimistä hoidin Riinan kanssa kanoja, hevosia ja lampaita. Riinan poistuttua ne jäivät minun vastuulle. Meidän pihakoriste ponit Barbi ja Tomppa nauttivat mun päivittäisistä harjauksista. Lampaiden heinäpedin siivosin melkein päivittäin ja pääsin näiden villapallojen kanssa siihen pisteeseen, että muutamaa sain jopa rapsuttaa kaulasta. Lehmät ja lypsäminen oli Katjan ja Alinan vastuulla, mutta toki hekin auttoivat muiden eläimien kanssa. Katjan poistuttua Alina tuli Ilonan kanssa jo niin hyvin toimeen, että lypsääminen hoitui yksin. Jaakon vastuulla oli putsata lehmien navetta ja täyttää heidän vesiastiat. Hanhet ruokittiin äkkiä ja muuten jätettiin ne kaksi kärttyistä olentoa ihan omaan rauhaan.
Näiden arkiaskareiden lisäksi saatiin myös jokaiseen jaksoon Pehtoorin tehtävät, joihin jaksoissa on keskitytty enemmän kuin arjen askareisiin. Kuten ohjelmaa katsoessa voi päätellä, niin jokaista jaksoa kuvattiin kolme päivää. Ensimmäisenä aamuna Juuso lukee pudonneen kirjeen ja kertoo torpparin. Tämän jälkeen Pehtoori Terho ilmestyy jossain vaiheessa aamupäivää traktorilla Farmin pihalle ja kertoo torpparille tehtävät. Toisena päivänä torppari nimeää yhden kilpailijan kaksintaisteluun ja kolmantena aamuna tämä nimetty kilpailija haastaa jonkun toisen kilpailijan. Tämän jälkeen nämä kaksi kilpailijaa poistuvat Farmilta laavulle valmistautumaan illan kaksintaisteluun. Eli yksi jakso katsojille oli meille kilpailijoille 72 tuntia Farmilla. On siis sanomattakin selvää, että paljon jää katsojalta näkemättä ja kokematta. Monista jaksoista voi myös saada sen kuvan, että me painettiin siellä ihan hulluna hommia. Tämä on toki totta tiettyjen tehtävien kohdalla, mutta niin kuin aikasemmin mainitsin, niin sitä vapaa-aikaa oli myös paljon. Yleensä Pehtoorin antamiin tehtäviin oli varattu kaksi päivää aikaa tehdä ne. Me tietysti innokkaina tehtiin kaikki mahdolliset työt aina yhdessä päivässä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että yksi päivä tehtiin hulluna töitä ja toisena aamuna tehtiin työt loppuun, jos oli tarvetta. Harvoin oli tarvetta rehkiä kahta päivää. Kanalan rakennus, pellon niitto, pihakalusteiden rakennus ja metsäreissu taitavat olla ainoat tehtävät tähän mennessä, joihin oikeasti meni melkein kaksi päivää. Kolmantena päivänä sitten ihan vaan hengailtiin ja hoidettiin arjen askareita, ellet ollut kaksintaistelija. Vapaa-aikaa siis oli aivan varmasti kaikille riittävästi.
Tätä saariretkeä haluan muuten avata katsojille vähän paremmin, koska tää oli oikeasti kova setti ja jaksoa katsoessa näytti, että sehän meni tosta vaan. Tämä oli varmasti kaikista kovin tähän astisista tehtävistä. Henkisesti ja etenkin fyysisesti. Meidän laiturilta oli matkaa soutaa tähän saareen noin kilometri. Meidän veneet eivät olleet mitään uusia lasikuitu veneitä, vaan vanhoja puuveneitä, joista toinen vuosi pohjasta enemmän kuin minä maalilla. Minä ja Jari hoidettiin soutaminen kaikkiin suuntiin. Amin ja Jaakko antoi tämän kunnian meille tietyistä syistä. Päästiin saareen alkuillasta ja hyvin pian alkoi satamaan sieltä esterin pers.....stä. Onneksi saimme puut kaadettua ja laavun pystyyn ennen pahinta sadetta. Aivan meidän laavun vieressä oli maa-ampiaspesä, joka toi matkaan oman jännityksen. Ihme kyllä minä nukuin yön kuin enkeli. Selviytyjien jälkeen yksi laavuyö ei onneksi tuntunut juuri missään. Päivä kaksi oli kuitenkin ihan jotain muuta kuin helppo. Aamupalan jälkeen minä lähdin soutamaan meidän kaikki tavarat rantaan, sillä aikaan kun miehet paloitteli ja siisti kaadetut puut kahden metrin tukeiksi. Pudotin tavarat äkkiä rantaan ja käänsin veneen nokan takaisin kohti saarta. Kun pääsin takaisin saarelle, niin tukit olivat valmiina. Sidottiin tukit ja otettiin niin paljon risuja kyytiin kuin vain mahdollista. Ja sitten taas soudettiin. Meidän (ja etenkin Jarin) veneissä oli niin paljon painoa, että matka takaisin laiturille kesti ikuisuuden. Välillä tuntui, että veneet eivät liiku mihinkään ja epätoivo iski. Kädet ja vatsalihakset olivat itsellä niin hapoilla, että huh huh. Pääsimme kuitenkin perille, tyhjennettiin veneet ja Amin ja Jaakko lähtivät kuskaamaan tukkeja ja risuja Farmille. Minä ja Jari hyppäsimme vielä kerran veneeseen ja soudimme takaisin saareen hakemaan loput risut, jotka eivät mahtuneet ensimmäisellä kerralla kyytiin. Soudin siis tämän matkan aamupäivän aikana kolme kertaa edestakaisin ja sanotaanko näin, että ei ole sen jälkeen ollut soutamista ikävä. Tämän kaiken soutamisen jälkeen vielä kuorittiin kaikki tukit ja leikattiin ne metrin motteihin. Meidän kuorimaveitset olivat taas sieltä jostain 1920-vuosikymmeneltä, joten kädet ja keho alkoi olemaan siinä pisteessä, että ei ole mitään tuntoa. Saatiin hommat kuitenkin pakettiin juuri ennen kuin Pehtoori tuli paikalle. Jaksoa katsoessa tuli sellainen fiilis, että olipa ihanaa tehdä kaikki tämä työ sitä varten, että katsoja näkee siitä työstä sen viisi minuuttia. Tosin tämä on sitä viihdettä. Näytetään vain harvat ja valitut palat. Onneksi ei seuraavana päivä tarvinnut mennä areenalle! Amin on ihan huippu ja omaa poikkeuksellisen työmoraalin, mutta olin iloinen, että Alina palasi takaisin Farmille.
Enää kaksi jaksoa jäljellä ja jännitys tiivistyy! Julkaisen muuten vielä myöhemmin tällä viikolla instagramissa tulleet kysymykset erilliseen postaukseen. Tästä tekstistä tuli sen verran pitkä ja kysymyksiä tuli sen verran paljon, että parempi tehdä siitä erillinen postaus. Tämä teksti tosin vastaa jo osaan kysymyksistä aika hyvin. -NR
